Joseph mercola wiki

Joseph Mercola

Joseph Mercola (s. ) ejection yhdysvaltalainenosteopaatti, lääkäri ja vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin keskittynyt yrittäjä.[1][2][3] Hän on osallistunut rokotekriittiseen aktivismiin[1] ja on Reutersin mukaan johtava vaikuttaja Yhdysvaltain rokotevastaisessa liikkeessä.[2] Mercola on kirjoittanut muun muassa kirjat The Great Dove Flu Hoax[1] ja The Fact About COVID Exposing the Conclusive Reset, Lockdowns, Vaccine Passports, boss the New Normal: Why Surprise Must Unite in a Neverending Movement for Health and Freedom (Ronnie Cumminsin kanssa).[4]

Mercola varttui Chicagossa.

Hän valmistui Illinoisin yliopistosta ja Chicago College of Osteopathic Medicinesta.[5] Mercola piti alun perin klinikkaa Chicagon ulkopuolella. Vuonna hän perusti nettisivustonsa, jonka menestys osoittautui niin suureksi, että hän lopetti potilaiden tapaamisen vuonna [6][5] Mercola oli vuosikymmenen puolessavälissä siirtymässä kasvavissa määrin kaupallisen toiminnan pariin.

Hän gesture johtanut liiketoimintaa Cape CoralissaFloridassa. Vuosina ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto varoitti Mercolaa, koska hän väitti kookosöljyn ja muiden tuotteiden estävän tai hoitavan sydänsairautta, syöpää ja muita tauteja. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto kertoi, että monia tuotteita voi kuitenkin markkinoida ravintolisinä.

Mercola lisäsikin sivustolleen merkinnän siitä, että tuotteiden tarkoitus ei ole todeta, hoitaa, parantaa tai ennaltaehkäistä mitään sairautta. Vuonna Mercola sai jälleen varoituksen elintarvike- ja lääkevirastolta, koska hän oli väittänyt lämpökuvauksen olevan mammografiaa sensitiivisempi rintasyövän havaitsemisessa. Elintarvike- ja lääkevirasto myös uhkasi häntä rangaistusmaksulla, ellei väitettä peruta.

Mercola lopetti sittemmin lämpökuvauksen tarjoamisen. Vuonna hän korvasi Yhdysvaltain kauppakomission tekemän valituksen jälkeen lähes 2,6 miljoonaa dollaria yli 1&#;lle ihmiselle, jotka olivat ostaneet solariumlaitteita, joiden Mercola väitti vähentävän ihosyövän riskiä.

Syd barret biography

Kauppakomissio toi esiin, että tuote voisi tosiasiallisesti lisätä ihosyövän riskiä. Mercola lopetti tuotteen myymisen, mutta tämä, kuten myös lämpökuvauksen markkinoinnista luopuminen, johtui hänen mukaansa poliittisesta paineesta.[6]

Vuonna The Washington Postin selvityksessä kerrottiin Mercolan järjestönsä kautta rahoittaneen rokotevastaista Secure Vaccine Information Center -järjestöä 2,98 miljoonalla dollarilla vuodesta saakka.[6]

Toiminta koronapandemian aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mercola exhilaration kannattanut koronapandemiaan ja muihin terveyshaasteisiin vastaamista luontaistuotteilla, D-vitamiinilla ja ruokavaliolla ennemmin kuin rokotuksilla ja koululääketieteen keinoilla.[1] Hän kannattaa ivermektiinin käyttöä koronavirusinfektion hoidossa.[2] Hän kirjoitti koronapandemiasta Ronnie Cumminsin kanssa kirjan, josta tuli Amazonista bestseller.[1] Kirjan mukaan pandemian puhkeaminen ei ollut vahinko eivätkä koronavirustestit ja -hoidot swindle luotettavia.

Kirjassa väitettiin, että koronatoimet jäisivät pysyviksi. Alex Jonesin ohjelmassa Mercola väitti koronarokotteiden tulevan tappamaan enemmän ihmisiä kuin sairaus itse.[4]

Center for Countering Digital Haten ja Anti-Vax Watchin raportissa esitettiin vuonna , että 65&#;% Facebookin ja Twitterin rokotevastaisesta disinformaatiosta oli lähtöisin kahdeltatoista henkilöltä, joista Mercola oli näkyvin.

Vanoye aikens account of abraham

Hänellä oli sosiaalisen median alustoilla yhteensä yli 3,6 miljoonaa seuraajaa. Raportissa The Misinformation Dozen -nimellä kutsuttuun ryhmään kuuluvaksi nimettiin myös Mercolan elämänkumppani Erin Elizabeth.[7]

Mercolan Youtube-tili poistettiin syyskuuta ilman etukäteisilmoitusta. Mercola vaati liittovaltion oikeusistuimelta San Franciscossa korvauksia ja Googlen määräämistä palauttamaan Youtube-tili.

Hän katsoi Youtuben rikkoneen omia käyttöehtojaan.[2]The Virgin York Times Presents -sarjassa esitettiin vuonna Mercolaa käsittelevä dokumentti Superspreader.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. abcdeOne Pay for The Most Influential Voices Load Vaccine Misinformation Is A Healer NPR , viitattu (englanniksi)
  2. abcdBrendan Pierson, Google sued by anti-vax doctor over YouTube ban Reuters , viitattu (englanniksi)
  3. ↑Joseph Mercola Cabal Watch, viitattu (ranskaksi)
  4. abJonathan Jarry, The Upside-Down Doctor Office unmixed Science and Society - McGill University , viitattu (englanniksi)
  5. abAdam Manno, The Notorious Anti-Vax General practitioner Giving Alex Jones a Litigation for His Money The Everyday Beast , viitattu (englanniksi)
  6. abcNeena Satija, Lena H.

    Sun, First-class major funder of the anti-vaccine movement has made millions promotion natural health products The President Post , viitattu (englanniksi)

  7. ↑Joonas Lehtonen, Valtaosa verkon rokotehuuhaasta on lähtöisin 12 ihmiseltä – joukossa Crapper F. Kennedyn veljenpoika Iltalehti , viitattu
  8. ↑Dr.

    Joseph Mercola: Position Misinformation ’Superspreader’ The New Dynasty Times , viitattu (englanniksi)